Sivu 35. ARVONIMET- Paavi Innocentius IlI julisti, että Rooman paavi on Jumalan sijaishallitsija maan päällä. Katso Decretals of the Lord Pope Gregory IX, lib. 1, tit. 7, ch. 3. Corp. Jur. Canon. (2d Leipzig ed., 1881), col. 99. "Herra Jumala Paavi-" Katso huomautusta kirjassa Extravagantes of Pope John XXII, tit. 14, ch, 4, Declaramus. Teoksen Antwerpenissä 1584 julkaistussa laitoksessa sanat "Dominum Deum nostrum Papam" ("Herramme Jumala Paavi") esiintyvät palstalla 153.
Sivu 35. EREHTYMÄTTÖMYYS. Katso Philip Schaff, The Creeds of Christendom, vol. II, Dogmatic Decrees of the Vatican Council, s. 234- 271; The Catholic Encyclopaedia, vol. VII, art. "infallibility"; James Cardinal Gibbons, The Faith of Our Fathers (Baltimore: John Murphy Co., 110th ed., 1917), chs. 7, 11.
Sivu 36. KUVAINPALVONTA. "Kuvainpalvonta - - oli eräs niistä turmeltueen kristinuskon muodoista, jotka salaa ja lähes huomaamatta hiipivät kirkkoon. - - Vähitellen siihen liitettiin muita tapoja, kunnes kirkko oli vajonnut käytännöllisesti katsoen epäjumalanpalvelukseen. - - Kun lopulta ryhdyttiin toimiin epäkohdan poistamiseksi, se oli juurtunut liian syvälle." - J. Mendham, The Seventh General Council, the Second of Nicaea, Introduction, s. iii-vi. Lähempiä tietoja Nikean toisen kirkolliskokouksen (v. 787) päätöksistä kuvainpalvonnan vakiinnuttamiseksi: A Select Library of Nicene and Post-Nicene Fathers, Second series, vol. XIV, s. 521-587 (New York, 1900); C. J. Hefele, A History of the Councils of the Church, From the Original Documents, bk. 18, ch. 1, secs. 332, 333; ch. 2, secs. 345-352 (T. and T. Clark, ed. 1896, vol. 5, s. 260-304, 342-372.
Sivu 36. KONSTANTINUKSEN SUNNUNTAILAKI- Iatinankielinen laki ja englantilainen käännös löytyvät Philip Schaff'n teoksesta History of the Christian Church, vol. III, 3d period, ch. 7, sec. 75, s. 380, alaviite 1. Asiaa käsittelevät myös Albert Henry Newman, A Manual of Church History (Philadelphia: The American Baptist Publication Society, 1933), rev. ed., vol. 1, s. 305-307; L. E. Froom, The Prophetic Faith of Our Fathers (Washington, D.C.: Review and Herald Publishing Assn-, 1950), vol. I, s. 376-381).
Sivu 38. PROFEETALLINEN AJANLASKU. Profeetallisten ajanjaksojen tulkinnassa käytetään vuosi-päivä-periaatetta, jonka mukaan yksi profeetallinen päivä vastaan yhtä kirjaimellista vuotta. Periaatteen tueksi voidaan esittää muun muassa seuraavat raamatulliset perusteet: (1) Vuosi päivä -periaate on sopusoinnussa sen yleisen periaatteen kanssa, että pedot tulkitaan vertauskuvallisesti valtakunniksi, sarvet valloiksi, meret kansoiksi jne. (2) Herra itse vahvistaa tämän periaatteen (4. Moos. 14: 34; Hes. 4: 6). (3) Dan. 8: 14 mainitsemat 2300 päivää (vuotta) kattavat Meedia-Persian, Kreikan ja Rooman valtakuntien historian, kuten enkeli selittää jakeissa 1.9-26 ("näky koskee lopun aikaa"). Näiden valtakuntien historia on paljon pitempi kuin 2300 kirjaimellista päivää. Vain vuosi päivä -periaate sopii ennustukseen. (4) Danielin 11..luku on Danielin 8. luvun laajennus, mutta se ei ole vertauskuvallinen. Päivien (Dan. S: 14) sijasta siinä puhutaan, vuosista (jakeet 6,8,13)- (6) Enkeli selitti Danielille, että nämä ennustukset koskivat "lopun aikaa" (8: 19; 26; 10: 13, :14) Jos "päivät" olisivat kirjaimellisia, ennustuksissa ei olisi järkeä. (7) Päivä vuotta kohti oli tuttu ilmaus Vanhan testamentin ajan juutalaisille. Katso 3. Moos. 25. 8; 1. Moos. 29: 27. (8) Ilmestyskirja avaa Danielin ennustukset ja osoittaa, että niiden täyttyminen oli apostolien aikana vielä tulevaisuudessa. Lisäksi vuosi-päivä -periaatteen ovat hyväksyneet monet huolelliset raamatuntutkijat, heidän joukossaan Joakim Fiorelainen, Wycliff, Joseph Mede, Sir Isaac Newton, piispa Thomas Newton, Alexander Keith ja monet muut.
Sivu 39. VÄÄRENNETYT ASIAKIRJAT. Merkittävimpiä väärennöksiä ovat Konstantinuksen lahjoitus ja pseudoisidoriset dekretaalit. Katso esim. Facta 2001, "Konstantinuksen lahjoitus". Tekstissä viitattuihin väärennettyihin asiakirjoihin kuuluvat myös pseudoisidoriset dekretaalit, joukko väärennettyjä kirjeitä, joiden kirjoittajiksi on merkitty varhaisia paaveja Klemens Roomalaisesta (100 jKr) Gregorius Suureen (600 jKr), ja jotka liitettiin 9. vuosisadalta peräisin olevaan Isidorus Mercatorin laatimaksi väitettyyn kokoelmaan.
Sivu 41. KIIRASTULI. Tri Joseph Faa Di Bruno määrittelee kiirastulen seuraavasti: "Kiirastuli on tämän elämän jälkeinen kärsimyksen tila, jossa pidetään jonkin aikaa niiden sieluja, jotka poistuvat tästä elämästä saatuaan pyyhityksi pois kuolemansyntiensä aiheuttaman saastaisuuden ja syyllisyyden sekä ansaitsemansa ikuisen piinan, mutta joilla on vielä kärsittävänä näiden syntien tähden määrättyjä ajallisia rangaistuksia. Se on myös niitä sieluja varten, jotka jättävät tämän maailman syyllisinä ainoastaan vähäisiin, anteeksiannettaviin synteihin." - Catholic Belief, s. 196 (v. 1884, New Yorkin arkkipiispan painoluvalla). Katso The Catholic Encyclopedia, vol. X11, art. "Purgatory".
Sivu 41. ANEET. Yksityiskohtainen esitys aneopin historiasta on esim seuraavissa teoksissa: The Catholic Encyclopedia, art. "Indulgences", vol. VII; A. H. Newman, A Manual of Church History (Philadelphia; The American Baptist Publication Society, 1953), vol. II, s. 53, 54, 62.
Sivu 46. VALDOLAISTEN SAPATINVIETTO. Historialliset todisteet osoittavat, että valdolaisten keskuudessa oli seitsemännen päivän sapatin viettäjiä. Eräs inkvisitiotuomioistuin, jonka eteen oli tuotu Määrin valdolaisia 15. vuosisadan puolivälissä, mainitsee raportissaan, että valdolaisista "useat todellakin viettävät sapattia kuten juutalaiset - Johann Joseph Ignaz von Döllinger, Beitrage zur Sektengeschichte des Mittelalters (München, 1890), II, s. 661. Tämä lähde osoittaa, että kyse oli seitsemännen päivän sapatista eli lauantaista.
Sivu 52. JULISTUS VALDOLAISIA VASTAAN. Osa paavin bullan tekstistä valdolaisia vastaan (Innocentius VIII, 1487) on julkaistu englanninkielisenä käännöksenä Dowlingin teoksessa History of Romanism, bk. 6, ch. 5, sec. 62 (ed. 1871).
Sivu 57. ANEET. Katso liitettä sivulle 41. Sivut 57, 64. WYCLIFF. Wycliffiä vastaan julkaistujen paavillisten bullien alkuperäinen teksti sekä englanninkielinen käännös on julkaistu mm. teoksissa John Foxe, Acts and Monuments of the Church (London: Pratt Townsend, 1870), vol. 111, s. 4-13; Merle d'Aubigne, The History of the Reformation in the Sixteenth Century (London: Blackie and Son, 1885), vol. IV, div. 7, s. 93; Philip Scaff, History of the Christian Church (New York: Chas. Scribner's Sons, 1915), vol. V, part 2, s. 317.
Sivu 57, 58. EREHTYMÄTTÖMYYS- Katso liitettä sivulle 35.
Sivu 68. ANEET. Katso liitettä sivulle 41.
Sivu 69. KONSTANZIN KIRKOLLISKOKOUS. Kokousta käsitellään mm. julkaisuissa K. Zähringer, Das Kardinal Kollegium auf dem Konstanzer Konzil. (Münster, 1935); Th. F. Grogau, The Conciliar Theory as It Manifested Itself at the Council of Constance (Washington, 1949); Fred A. Kremple, Cultural Aspects of the Council of Constance and Basel (Ann Arbor, 1955). Katso John Hus, Letters, 1904; E.J. Kitts, Pope John XXIII and Master John Hus (London, 1910); D. A. Schaff, John Hus (1915); Matthew Spinka, John Hus and the Czech Reform (1941).
Sivu 86. ANEET. Katso liitettä sivulle 41.
Sivu 153. JESUIITAT. Katso Concerning Jesuits, edited by the Rev. John Gerard, S.J. (London: Catholic Truth Society, 1902). Tässä teoksessa sanotaan, että "koko organisaation johtotähtenä on täydellisen kuuliaisuuden henki: 'Olkoon jokainen vakuuttunut siitä', kirjoittaa P. Ignatius, `että kuuliaisuudessa elävien on sallittava Kaitselmuksen liikuttaa ja ohjata heitä ylempiensä välityksellä aivan kuin he olisivat kuollut ruumis, jota voidaan kuljettaa minne tahansa ja kohdella miten tahansa, tai kuin vanhuksen sauva, joka palvelee omistajaansa niin kuin hän tahtoo."' - s. 6- Jesuiittaveljeskunta lakkautettiin 1773 lautta perustettiin uudelleen 1814.
Sivu 154. INKVISITIO. Katso The Catholic Encyclopedia, vol. Vlll, art. " Inquisition"; E. Vancandard, The Inquisition: A Critical and Historical Study of ihe Coercive Power of the Church (New York: Longmans, Green, and Company, 1908). Ei-katolisia teoksia: Philip van Limborch, History of the Inquisition; Henry C. Lea, A History of the Inquisition in the Middle Ages, 3 vols. Bl
Sivu 173. RANSKAN VALLANKUMOUS. Katso H. von Sybel, History of the French Revolution, bk. 5, ch. 1, pars. 3-7; H. T. Buckle, History of Civilization in England, chps. 8, 12, 14 (New York, ed. 1895), vol. I, s. 364-366, 369-371, 437, 540, 541, 550; Blackwood's Magazine, vol, XXXIV, no. 215 (November, 1833), s. 739; J. G. Lorimer, Sivu An Historical Sketch of the Protestant Church in France, ch. 8, pars. 6, 7.
Sivu 174. PROFEETALLINEN AJANLASKU. Katso liitettä sivulle 38.
Sivu 174. RAAMATUN HÄVITTÄMISYRITYKSIÄ. Toulousen kirkolliskokous määräsi: "Me kiellämme maallikoita omistamasta Vanhaa tai Uutta testamenttia. - - Me kiellämme niitä ankarammin näiden kirjojen omistamisen kansankielellä." "Raamatun omistamisesta tuomittujen ihmisten asunnot, vaatimattomimmatkin hökkelit, vieläpä maanalaiset piilopaikatkin on hävitettävä perusteellisesti. Heitä on alettava takaa metsissä ja luolissa ja jokaista, joka tarjoaa heille suojan, on rangaistava ankarasti." - Concil. Tolosanum, Paavi Gregorius IX, Anno chr. 1229. Canons 14, 2. Tämä kirkolliskokous oli koolla albigensseja vastaan tehdyn ristiretken aikana. Wycliff tuomittiin kuolemansa jälkeen Konstanzin kirkolliskokouksessa 1415 "kelvottomana, kirottuna harhaoppisena, joka sepitti uuden raamatunkäännöksen äidinkielellään". Roomalaiskatolisen kirkon vastustus Raamattua kohtaan kasvoi raamattuseurojen menestyksen vuoksi. 8. joulukuuta 1866 Paavi Pius IX julkaisi kiertokirjeessään Quanta cura kymmenkohtaisen luettelon kahdeksastakymmenestä erehdyksestä, Neljännessä kohdassa luetellaan: `Sosialismi, kommunismi, salaseurat, raamattuseurat - -. Tällaiset vitsaukset on hävitettävä keinolla millä hyvänsä." Viime vuosina roomalaiskatolisessa kirkossa on tapahtunut dramaattinen ja myönteinen muutos. Kirkko on hyväksynyt useita alkutekstin pohjalta tehtyjä käännöksiä ja edistänyt Raamatun tutkimista perustamalla raamattuopistoja ja jakamalla Raamattuja ilmaiseksi. Kirkko pidättää kuitenkin edelleen itsellään yksinoikeuden selittää Raamattua omien traditioidensa valossa ja puolustaa siten Raamatun kanssa ristiriidassa olevia oppejaan.
Sivu 180. HIRMUVALTA. Luotettavan johdatuksen Ranskan vallankumouksen historiaan tarjoavat L. Gershoy, The French Revolution (1932); G. Lefebvre, The Coming of the French Revolution (Princeton, 1947); ja H. von Sybel, History of the French Revolution, 4. vols. (1869). Katso myös A. Aulardin erinomaista teosta Christianity and the French Revolution (London, 1927), joka seuraa tapahtumia vuoden 1802 loppuun.
Sivu 182. MASSAT JA ETUOIKEUTETUT LUOKAT. Katso H. von Holst, Lowell Lectures on the French Revolution, lecture l; Taine, Ancient Regime; A, Young, Travels in France.
Sivu 184. KOSTO. Katso Thos. H. Gill, The Papal Drama, bk. 10; E. de Pressensé, The church and The French Revolution, bk. 3, ch. 1.
Sivu 185. HIRMUVALLAN JULMUUDET. Katso M. A. Thiers, History of the French Revolution (New York, ed. 1890, tr. by F. Shoberl), vol. 3, s. 42-44, 62-74, 106; F. A. Mignet, History of the French Revolution (Bohn, ed. 1894), ch. 9, par. 1; Sir Archibald Alison, History of Europe, From the Commencement of the French Revolution to the Restoration of the Bourbons, vol. I, ch. 14 (New York, ed. 1872), vol. 1, s. 293-312.
Sivu 186. RAAMATUN LEVIKKI. Britannian ja ulkomaan raamattuseuran edustajan William Cantonin mukaan koko maailmassa oli vuonna 1804 noin neljä miljoonaa Raamattua. Vuosina 1816-1981 Amerikan raamattuseura yksinään julkaisi 98 200 951 kokonaista Raamattua ja 3 396 127 592 katkelmaa Raamatusta. Vuonna 1981 AR julkaisi 3 365 779 Raamattua. Muut raamattuseurat kasvattaisivat näitä lukuja useilla miljoonilla.
Sivu 187. ULKOLÄHETYSTYÖ. Varhaisseurakunnan lähetystoiminta oli käytännöllisesti katsoen lakannut vuoteen 1000 mennessä ja tilalle tulivat sotaisat ristiretket. Uskonpuhdistuksen aikakaudella ei ulkolähetystyötä juuri tehty. Pietismi tuotti joitakin lähetyssaarnaajia. Böömin kirkon toiminta 1700-luvulla oli merkittävää, ja brittiläiset perustivat lähetysseuroja työskentelemään Pohjois-Amerikan siirtokunnissa. Mutta varsinaisesti ulkolähetystyö elpyi 1800-luvun taitteessa, kun "lopun aika" (Dan. 12: 4) oli alkanut. 1792 baptistien lähetysseura lähetti Careyn Intiaan. 1795 perustettiin Lontoon lähetysseura, ja 1799 muodostettiin järjestö, joka 1812 sai nimekseen Kirkon lähetysseura (Church Missionary Society). Vähän myöhemmin perustettiin Wesleyn lähetysseura. Yhdysvalloissa perustettiin 1812 Amerikan ulkolähetystyön valtuuskunta, ja Adoniram Judson lähetettiin samana vuonna Kalkuttaan. Seuraavana vuonna hän aloitti työn Burmassa. 1814 perustettiin Amerikan baptistien lähetysunioni. Presbyteerinen lähetysneuvosto perustettiin 1837. "Vuonna 1800 - - kristittyjen suuri enemmistö oli niiden jälkeläisiä, jonka oli voitettu ennen vuotta 1500. - - Nyt, 19. vuosisadalla, kristinusko ryhtyi jälleen leviämään. - - Koskaan aikaisemmin eivät kristilliset vaikuttimet olleet vastaavan ajan sisällä synnyttäneet yhtä monta uutta liikettä. Koskaan aikaisemmin niillä ei ollut yhtä syvää vaikutusta Länsi-Euroopan kansoihin. Tämä mahtava innostus synnytti lähetysliikkeen, joka 19. vuosisadalla lisäsi merkittävästi kristittyjen lukumäärää ja vaikutusta." - Kenneth Scott Latourette, A History of the Expansion of Christianity, vol. IV, The Great Century, A.D. 1800-A.D. 1914 (New York: Harper and Bros., 1914), s. 2-4.
Sivu 211. PÄIVÄ VUOTTA KOHTI. Katso liitettä sivulle 38.
Sivu 213. VUOSI 457 eKr. Seuraavat teokset osoittavat varmasti, että vuosi 457 eKr, oli kuningas Artakserkseen seitsemäs hallitusvuosi: S. H. Born and L. H. Wood, The Chronology of Ezra 7 (Washington, D.C.: Review and Herald Publishing Association, 1953); E. G. Kraeling, The Brooklyn Museum Aramaic Papyri (New Haven or London, 1953), s. 191-193; The §enth-day Adventist Bible Commentary (Washington, D.C.: Review and Herald Publishing Association, 1954), vol. 111, s. 97-110.
Sivu 218. OTTOMAANIEN VALTAKUNNAN TUHO. Läpi uskonpuhdistuksen ajan Turkki muodosti jatkuvan uhkan Euroopan kristikunnalle; uskonpuhdistajien kirjoituksissa ottomaanien valta tuomitaan toistuvasti. Myöhemmät kristityt kirjoittajat ovat pohtineet Turkin osuutta tulevissa tapahtumissa ja nähneet Turkin vallan nousun ja tuhon ennustettuna Raamatussa. Ilmestyskirjan 9- luvun kuudenteen merkkisoittoon liittyvän "tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta" koskevan, ennustuksen perusteella Josiah Litch laski, että Turkin itsenäisyys päättyisi elokuussa 1840. Ennustukseen liittyviä profeetallisia aikalaskelmia käsitellään Uriah Smithin teoksessa Thoughts on Daniel and the Revelation, rev. ed. of 1944,s-506-517.
Sivu 241. "TAIVAASEENASTUMISVAATTEET". Tarina, jonka mukaan adventistit tekivät itselleen erityiset vaatteet noustakseen niissä "yläilmoihin Herraa vastaan", oli niiden keksintöä, jotka halusivat pilkata adventtiuskon julistajia. Huolellinen tutkimus on osoittanut väitteen perättömäksi. Katso Francis D. Nicol, The Midnight Cry (Washington, D.C.: Review and Herald Publishing Association, 1944), chs. 25-27 ja Appendices H-J; LeRoy E. Froom, The Prophetic Faith of Our Fathers (Washington, D.C.: Review and Herald Publshing Association, 1954), vol. IV, s. 822-826.
Sivu 279. KOLMIOSAINEN SANOMA. Tlm. 14-6,7 ennustaa ensimmäisen enkelin sanoman julistuksen. Sitten profeetta jatkaa: "Hänen jäljessään tali toinen enkeli, joka kuulutti: `Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon - - . Näiden kahden jälkeen tuli vielä kolmas enkeli. Sana, joka tässä on käännetty "tuli", merkitsee "mennä mukana", "seurata mukana", "mennä jonkun seurassa'. Ilm. 14: 8, 9 ei tarkoita vain sitä, että toinen ja kolmas enkeli tulivat ajallisesti ensimmäisen jälkeen, vaan että he kulkivat hänen seurassaan. Nämä kolme sanomaa muodostavat siis yhden kolmiosaisen sanoman.
Sivu 287. ROOMAN PIISPOJEN YLIVALTA. Katso James Cardinal Gibbons, Faith of Our Fathers (Baltimore: John Murphy Co., 110th ed., 1917), chs. 5, 9, 10, 12.
Sivu 366. VALDOLAISET JA SAPATTI. Katso liitettä sivulle 46.
Sivu 366. ETIOPIAN KIRKKO JA SAPATTI. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Etiopian koptilainen kirkko vietti seitsemännen päivän sapattia. Lisäksi etiopialaiset viettivät sunnuntaita. Nykyisessä Etiopiassa seitsemännen päivän sapatin vietto on käytännöllisesti katsoen lakannut. Silminnäkijöiden kuvauksia Etiopian uskonnollisista oloista: Pero Gomes de Teixeira, The Discovery of Abyssinia by the Portuguese in 1520 (London: British Museum, 1938), s. 79; Father Francisco Alvarez, Narrative of the Portuguese Embassy to Abyssinia During the Years 1520-1527. Records of the Hakluyt Society (London, 1881), vol. LXIV, s. 22-49.