41. Maapallo raunioina

 

 

 

 

 

 

Kun Jumalan ääni päättää hänen kansansa vankeuden, ne, jotka ovat menettäneet kaiken suuressa elämän taistelussa, havahtuvat kammottavaan todellisuuteen. Saatanan petosten sokaisemina rikkaat ylpeilivät erinomaisuudellaan vähempiosaisten rinnalla. Mutta he olivat lyöneet laimin nälkäisten ruokkimisen, alastomien vaatettamisen, oikeuden noudattamisen ja laupeuden rakastamisen. Nyt heiltä riistetään kaikki, mikä teki heidät suuriksi, ja he jäävät puille paljaille. Kauhistuneina he näkevät epäjumaliensa tuhoutuvan. He ovat myyneet sielunsa maallisista nautinnoista eivätkä ole rikastuneet Jumalan silmissä. Heidän elämänsä on epäonnistunut, heidän nautintonsa muuttuneet karvaiksi. Elämän aikana kootut rikkaudet häviävät silmänräpäyksessä. Rikkaat valittavat upeiden talojensa tuhoa, kultansa ja hopeansa menetystä ja pelkäävät tuhoutuvansa epäjumaliensa mukana. Jumalattomat surevat tilanteen saamaa käännettä mutta eivät kadu jumalattomuuttaan.

 Sananjulistaja, joka on uhrannut totuuden saavuttaakseen ihmisten suosion, näkee nyt opetustensa seuraukset. Jokainen kirjoitettu rivi, jokainen lausuttu sana, joka tuuditti ihmiset väärän turvallisuudentunteen valtaan, on ollut siemenen kylvämistä; nyt hän näkee sadon. Herra sanoo: "Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat! - - minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne. ” 1 "Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta 

 411


 

SUURI TAISTELU

vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta." 2

 Sananjulistajat ja kansa huomaavat kapinoineensa vanhurskaan lain antajaa vastaan. Jumalan käskyjen syrjäyttäminen synnytti tuhansia jumalattomuuden lähteitä, kunnes maa muuttui valtavaksi paheen pesäksi. Mikään kieli ei voi kuvailla uskottomien kaipausta ikuiseen elämään - jonka he ovat nyt iäksi menettäneet.

 Ihmiset syyttävät toisiaan siitä, että heidät on johdettu turmioon, mutta kaikki kohdistavat katkerimman tuomion uskottomiin pastoreihin, jotka ovat puhuneet mieluisia asioita 3 ja johtaneet kuulijansa mitätöimään Jumalan lain ja vainoamaan niitä, jotka halusivat pitää sen pyhänä. "Me olemme kadotettuja!" he huutavat, "ja syy on teidän." Kädet, jotka kerran kruunasivat heidät laakeriseppeleillä, kohoavat heitä vastaan. Kaikkialla on taistelua ja verenvuodatusta.

 Jumalan Poika ja taivaan sanansaattajat ovat taistelleet paholaista vastaan varoittaen, valaisten ja pelastaen ihmislapsia. Nyt kaikki ovat tehneet ratkaisunsa; jumalattomat ovat menneet kokonaan Saatanan puolelle hänen taistelussaan Jumalaa vastaan.

 

Kuoleman enkeli

Nyt lähtee liikkeelle kuoleman enkeli, jota Hesekielin näyssä edustavat surmatyöhön kutsutut miehet, joille annetaan käsky: —Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni.’ Niin he aloittivat kansan vanhimmista", niistä, jotka väittävät olevansa kansan hengellisiä vartijoita. 4

 Väärät vartijat kaatuvat ensimmäisinä. "Herra

412


 

 MAAPALLO RAUNIOINA

lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita. "5 "Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan." 6

 Jumalattomat papit, hallitsijat ja kansa kaatuvat omien rajujen intohimojensa ja Jumalan laimentamattoman vihan vuodatuksen synnyttämässä mielettömässä sekasorrossa. "Sinä päivänä kaikkialla, maan äärestä ääreen, viruu kuolleita, jotka Herra on surmannut. " 7

 Kristuksen tullessa jumalattomat tuhoutuvat hänen kunniansa kirkkaudesta. Kristus vie kansansa Jumalan kaupunkiin, ja maa tulee asumattomaksi. "Katso, Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat. - - Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään - - sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton. Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta."8

 Maa näyttää autiolta erämaalta. Kaikkialla on maanjäristysten tuhoamia kaupunkeja, kaatuneita puita ja maasta irronneita rosoisia lohkareita. Perustuksiltaan revittyjen vuorten paikalla on valtavia rotkoja.

 

Saatanan rangaistus

Nyt on vuorossa tapahtuma, jota sovituspäivän viimeinen juhlallinen toimitus kuvasi. Kun Israelin synnit oli poistettu pyhäköstä syntiuhrin veren perusteella, Asaselin pukki tuotiin elävänä Herran eteen. Ylipappi pani kätensä eläimen päälle, tunnusti israelilaisten synnit ja pani ne pukin kannettaviksi.9 Samalla tavalla kun sovitustyö taivaallisessa pyhäkössä on

 413


 

SUURI TAISTELU

päätetty, Jumalan kansan synnit pannaan Jumalan, taivaan enkelien ja lunastettujen joukon läsnä ollessa Saatanan päälle; hänet julistetaan syylliseksi kaikkeen pahaan, mitä hän on saanut heidät tekemään. Kuten pukki lähetettiin asumattomaan erämaahan, niin Saatanakin karkotetaan autioon maahan.  Kuvailtuaan Herran tulon tapahtumia Ilmestyskirjan kirjoittaja jatkaa: "Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen. ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen syvyyteen* ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa." 10

 "Syvyys" tarkoittaa maata kaaoksen ja pimeyden tilassa. Jeremia kuvailee Jumalan suurta päivää näin: "Minä katselin maata - se oli autio ja tyhjä, ja taivasta - sen valo oli sammunut. Minä katselin vuoria - ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat. Minä katselin ympärilleni -- ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois. Minä katselin puutarhaa -- se oli pelkkää aavikkoa, kaupungit oli revitty maahan." 11

 Tämä tulee olemaan Saatanan ja hänen pahojen enkeliensä koti tuhannen vuoden ajan. Hän ei pääse kiusaamaan ja vaivaamaan muiden maailmojen lankeamattomia asukkaita. Tässä merkityksessä hänet on sidottu. Ei ole ketään, jota kohtaan hän voisi käyttää valtaansa. Hän ei pysty pettämään eikä turmelemaan ketään, mikä on ollut hänen ainoa ilonaiheensa.

 Jesaja näki edeltäpäin Saatanan kukistumisen ja huudahti: "`Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä

 

*) Kreik. abysson; sama sana esiintyy 1. Moos. 1: 2:n kreik. Septuagintakäännöksessä (suom. uusi kirkkoraamattu: 'syvyydet').

 

414


 

MAAPALLO RAUNIOINA

kansojen kukistaja.' Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: `Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, - -- olen

korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.' Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun. Jokainen, joka sinut näkee, jää katsomaan, tuijottaa sinua ihmetellen: `Tämäkö on se maailman järkyttäjä, valtakuntien vapisuttaja, joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin?’ ” 12

 Kuudentuhannen vuoden ajan Saatanan vankilaan on suljettu Jumalan lapsia, mutta Kristus on katkaissut kahleet ja päästänyt vangit vapauteen. Nyt Saatana on yksin pahojen enkeliensä seurassa ja tajuaa synnin seuraukset: "Kansojen kuninkaat lepäävät kunniassa kukin omassa kammiossaan [haudassaan], mutta sinut on viskattu kauas haudastasi kuin kelvoton villiverso, - -. Et pääse haudassa liittymään vertaistesi seuraan, koska olet hävittänyt maasi ja tuhonnut kansasi."13

 Tuhat vuotta Saatana tulee katsomaan Jumalan lakia vastaan suunnatun kapinansa seurauksia. Hänen kärsimyksensä ovat ankaria. Hänet on jätetty yksinäisyyteen miettimään sitä osaa, jota hän on näytellyt kapinansa alkuhetkistä saakka, ja odottamaan kauhulla tulevaa rangaistustaan.

 Ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välisenä tuhatvuotiskautena pidetään jumalattomien tuomio. Paavali viittaa siihen Kristuksen toista tulemista seuraavana tapahtumana. 14 Vanhurskaat hallitsevat kuninkaina ja pappeina. Johannes sanoo: "Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. - - Heihin ei toisella kuolemalla le valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta." 15

 Tänä aikana "pyhät tulevat - - olemaan maailman

 415


 

SUURI TAISTELU

tuomareina". 16 Yhdessä Kristuksen kanssa he tuomitsevat jumalattomat ja ratkaisevat jokaisen henkilön tapauksen sen mukaan, mitä hän on ruumiissaan tehnyt. Jumalattomien kärsittäväksi tuleva rangaistus määrätään heidän tekojensa mukaan ja merkitään kunkin nimen kohdalle kuoleman kirjaan.

 Kristus ja hänen kansansa tuomitsevat myös Saatanan ja pahat enkelit. Paavali sanoo: "Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin?"" Juudas sanoo: "Niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten."18

 Tuhannen vuoden päättyessä tapahtuu toinen ylösnousemus. Silloin jumalattomat herätetään kuolleista ja asetetaan Jumalan eteen tuomiolle, "jonka Herra on laissaan säätänyt". 19 Ilmestyskirja sanoo: "Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. 20 Ja Jesaja sanoo jumalattomista: "Heidät kootaan yhteen: yhteen ja samaan vankikuoppaan, samaan tyrmään heidät teljetään, ja vasta aikojen kuluttua heidän asiansa otetaan esiin." 21

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

416