Alankomaissa
paavin tyrannia herätti varhain vastustusta. Seitsemänsataa vuotta ennen
Lutheria kaksi piispaa, jotka erään lähetystön jäseninä Roomassa
käydessään
olivat oppineet tuntemaan "pyhän istuvien" todellisen luonteen,
esittivät paavia vastaan rohkeita syytöksiä: "Sinä asetus Jumalan
temppeliin.
Et ole
lampaille paimen vaan susi. - -- Sinun tulisi olla palvelijoiden palvelija,
kuten sinä itseäsi nimität, mutta pyritkin herrojen herraksi. - - Sinä teet Jumalan
käskyt halveksituiksi. " 1
Vuosisadasta toiseen nousi henkilöitä, jotka
toistivat tämän vastalauseen. Valdolaisten Raamatun he käänsivät hollannin
kielelle ja totesivat, "että se oli erittäin hyödyllinen: ei piloja, ei
satuja, ei joutavuuksia, ei valheita, vaan ainoastaan totuuden sanoja". Näin
kirjoittivat ikivanhan uskon ystävät kahdennella toista vuosisadalla. 2
Sitten alkoivat paavilliset vainot, mutta
uskovien määrä kasvoi jatkuvasti. He julistivat, että Raamattu on ainoa
erehtymätön auktoriteetti uskonasioissa ja että "ihmisiä ei tule pakottaa
uskomaan, vaan heidät on voitettava saarnan avulla".3
Lutherin opetukset tavoittivat Alankomaissa
vilpittömiä ja uskollisia miehiä, jotka ryhtyivät saarnaamaan evankeliumia.
Menno Simons, joka oli kasvatettu roomalaiskatolilaiseksi ja vihitty papiksi,
ei tuntenut lainkaan Raamattua eikä harhaopin pelosta suostunut edes lukemaan
sitä. Hän yritti vaientaa
ALANKOMAAT JA SKANDINAVIA
omantunnon
äänen kevytmielisellä elämällä, mutta turhaan. Jonkin ajan kuluttua hän ryhtyi
tutkimaan Uutta testamenttia, joka yhdessä Lutherin kirjoitusten kansa sai
hänet ottamaan vastaan puhdistetun uskon.
Pian tämän jälkeen Menno näki miten eräs mies
tapettiin, koska hän oli antanut kastaa itsensä uudelleen. Tämä sai hänet
tutkimaan, mitä Raamattu sanoi lapsikasteesta. Hän havaitsi, että kasteen
ehtona oli katumus ja usko.
Menno erosi paavinkirkosta ja omistautui
löytäviensä totuuksien opettamiseen. Sekä Saksassa että Alankomaissa esiintyi
kiihkoilijoita, jotka rikkoivat järjestystä, käyttäytyivät sopimattomasti ja
valmisteliat kapinaa. Menno vastusti ankarasti intoilijoiden vääriä oppeja ja
juonia. Kahdenkymmenenviiden vuoden ajan hän kierteli Alankomaissa ja
Pohjoistaksassa. Hän ulotti vaikutuksensa laajalle ja havainnollisti
opetuksiaan omalla elämällään. Hän oli rehellinen mies, nöyrä ja vaatimaton,
vilpitön ja innokas. Suuri joukko kääntyi hänen työnsä tuloksena.
Saksassa Kaarle V oli kieltänyt
uskonpuhdistuksen, mutta ruhtinaat vastustivat hänen tyranniuttaan. Alankomaissa
hänen valtansa oli suurempi. Vainojulistukset seurasivat nopeasti toisiaan.
Raamatun lukeminen, kuuleminen tai saarnaaminen, Jumalan rukoileminen
yksinäisyydessä, kieltäytyminen kuvainpalonnasta ja virsien laulaminen olivat
kuolemalla rangaistavia rikoksia. Tuhannet kuolivat Kaarlen ja Filip 11:n
hallituskaudella.
Kerran tuotiin inkvisiittorien eteen
kokonainen perhe, jota syytettiin messun laiminlyömisestä ja jumalanpalveluksen
pitämisestä kotona. Nuorin poika vastasi: "Me polvistumme ja rukoilemme,
että Jumála valaisisi mielemme ja antaisi anteeksi syntimme. Rukoilemme
hallitsijamme puolesta, että hänen hallituksensa olisi menestyksekäs ja
elämänsä onnellinen.
SUURI
TAISTELU
Rukoilemme
viranomaisten puolesta, että jumala varjelisi heidät. " Isä ja yksi
pojista tuomittiin polttoroiolle.4
Miesten lisäksi naiset ja tytöt osoittivat
peräänantamatonta rohkeutta. Vaimoilla oli tapana seisoa polttorovion vieressä
ja kuiskailla tulessa kärsivälle puolisolleen lohduttavia sanoja tai laulaa
rohkaisevia virsiä." "Kun nuoria tyttöjä haudattiin elävältä, he kävivät
pitkälleen kuin olisivat menneet huoneeseensa levolle. Mestauslavalle ja tuleen
he astuivat parhaissa vaatteissaan ikään kuin olisivat menossa häihinä."5
Vaino lisäsi totuuden todistajien lukumäärää.
Vuodesta toiseen hallitsija jatkoi julmuuksiaan, mutta turhaan. Lopulta Vilhelm
Oranialainen antoi Hollannille vapauden palvella jumalaa.
Pohjoismaihin
evankeliumi tuli rauhallisesti. Wittenbergistä kotiin palaavat opiskelijat
toivat puhdistetun uskon Skandinaviaan. Myös Lutherin kirjoitukset levittivät
valoa. Pohjolan karaistunut kansa kääntyi pois Rooman turmeluksesta ja
taikauskosta ottaakseen vastaan Raamatun elähdyttävät totuudet.
Tausen, "Tanskan uskonpuhdistaja",
osoitti jo varhain lapsena suurta älykkyyttä ja meni luostariin. Kävi ilmi,
että hänellä oli lahjoja, jotka lupasivat hyvää palvelusta kirkolle. Nuori
ylioppilas sai valita mieleisensä yliopiston Saksasta tai Alankomaista. Ehtoja
oli vain yksi: hän ei saisi mennä Wittenbergiin panemaan itseään alttiiksi
harhaopin vaaroille.
Tausen meni Kölnin, joka oli paavillisuuden
tukikohtia. Siellä hän kyllästyi pian. Siihen aikaan hän luki mielellään
Lutherin kirjoituksia ja halusi saada uskonpuhdistajalta henkilökohtaista
opetusta. Mutta silloin hän saattaisi menettää priorin tuen. Hän teki
ALANKOMAAT JA SKANDINAVIA
ratkaisunsa
nopeasti ja siirtyi opiskelijaksi Wittenbergiin.
Palattuaan Tanskaan hän ei paljastanut
salaisuuttaan, mutta pyrki johtamaan toverinsa puhtaampaan uskoon. Hän avasi
Raamatun ja saarnasi heille Kristusta syntisen ainoana pelastuksen toivona.
Priori raivostui, sillä hän oli toivonut Tausenista Rooman puolustajaa. Hänet
lähetettiin toiseen luostariin ja suljettiin kammioonsa. Kalterien läpi hän
välitti tovereilleen tiedon totuudesta. Jos tanskalaiset isät olisivat
hallinneet kirkon menettelytavat harhaoppisia kohtaan, Tausenin ääntä ei olisi
enää koskaan kuultu, mutta sen sijaan että he olisivat sulkeneet hänet
maanalaiseen vankiluolaan, he karkottivat hänet luostarista.
Äskettäin annettu kuninkaallinen julistus
tarjosi suojan uuden opin julistajille. Kirkot avattiin hänelle, ja kansaa
tulvi kuuntelemaan. Tanskankielinen Uusi testamentti levisi laajalle.
Pyrkimykset työn lopettamiseksi vain edistivät sitä, ja ennen pitkää Tanska ilmoitti
ostaneensa vastaan puhdistetun uskon.
Myös
nuoret ruotsalaiset veivät Wittenbergistä elämän vettä maanmiehilleen. Ruotsin
uskonpuhdistuksen johtajat Olaus ja Laurentius Petri opiskelivat Lutherin ja
Melanchthonin johdolla. Suuren uskonpuhdistajan tavoin Olaus herätti kansan
kaunopuheisuudellaan, kun taas Laurentius oli Melanchthonin tavoin
harkitseva
ja rauhallinen. Molemmat olivat järkkyjättömän rohkeita. Katoliset papit
kiihottivat sietämätöntä ja taikauskoista kansaa, ja Olaus Petri oli
useita
kertoja menettää henkensä. Mutta näitä uudistajia suojeli kuningas, joka
kannatti uskonpuhdistusta ja otti mielihyvin vastaan heidän apunsa taistelussa
Roomaa
vastaan.
Ruotsin hallitsijan ja johtavien miesten
edessä Olaus Petri puolusti taitavasti puhdistettua uskoa.
SUURI TAISTELU
Hän
totesi, että kirkkoisien opetukset tulee hyväksyä vain silloin kun ne ovat
sopusoinnussa Raamatun kanssa ja että uskon keskeiset opinkohdat on esitetty
Raamatussa
niin selvästi, että kaikki voivat ne ymmärtää.
Tämä taistelu osoittaa meille,
"millaisia uskonpuhdistajien armeijan sotilaat olivat. He eivät olleet
oppimattomia, hurmahenkisiä, meluisia rettelöitsijöitä - kaukana siitä. He
olivat miehiä, jotka olivat tutkineet Jumalan sanaa ja osasivat käyttää
Raamatun tarjoamia aseita. He olivat tutkijoita ja teologeja, miehiä, jotka
hallitsivat perusteellisesti koko evankeliumin totuuden järjestelmän ja
voittivat helposti skolastiset saivartelijat ja Rooman korkeat
kirkonmiehet." 6
Ruotsin kuningas otti vastaan protestanttisen
uskon, ja valtiopäivät ilmoittivat tukevansa sitä. Kuninkaan pyynnöstä Petrin
veljekset ottivat tehtäväkseen koko Raamatun kääntämisen. Valtiopäivät
määräsivät, että sananjulistajien oli kaikkialla. maassa selitettävä Raamattua
ja että koululaiset tuli opettaa lukemaan sitä.
Rooman sorrosta vapautunut kansakunta
saavutti sellaisen mahdin ja suuruuden, mitä sillä ei ollut koskaan ollut. Sata
vuotta myöhemmin tämä siihen asti heikko kansa tuli - ainoana Euroopan maana - Saksan
avuksi kauhistuttavassa kolmikymmenvuotisessa sodassa. Koko Pohjois-Eurooppa
näytti joutuvan uudelleen Rooman hirmuvallan alle. Ruotsin sotajoukot auttoivat
Saksaa voittamaan protestanteille uskonnonvapauden ja palauttamaan
omantunnonvapauden niihin maihin, jotka olivat ottaneet vastaan uskonpuhdistuksen.